lauantai 29. joulukuuta 2012

Winter accessory

Tässä muutama neulejutska jota oon tehny, työn alla on koko ajan vaikka mitä muutakin (:

Pääkallolapaset omasta päästä, inspiraatiota meksikolaiset kallot ja lanka 7 veljestä. Aion käyttää tätä kuviota vielä jossain muussakin kun siitä tuli yllättävän onnistunut. Nuo luilta näyttävät kuviot ei ollu tarkotus, vaan muodostu siihen, kun tehdessä lisäilin ettei tulis liian pitkiä lankajuoksuja.

Pipokin ihan omasta päästä ja lanka on tuollaista mukavan vähän sametin tuntuista Novitan Viivi lankaa.

Samasta langasta + hapsut Pirta lankaa tein myös huivin. (en käytä niitä yhtä aikaa! : D )
Tähän oli ohje ja se on tässä

En oo varmaa ikinä ennen omistanu näin pitkäkestosta neulomis/virkkaus vimmaa, jostain keväästä(?) asti on ollu koko ajan joku työ tekeillä. Eikä kyllä loppua näy kun koko ajan tulee ideoita mitä haluun tehä. Aika ja materiaalit ottaa välillä vastaan, mutta muuten tämä ei kyllä yhtään haittaa.
(:

perjantai 28. joulukuuta 2012

Thadaa

Tässä se nyt on ((=


Ohje on saatu Novitan nuorisoextra-lehdessä ollutta raglanneuletta vähän muokkaamalla. Lehti on ilmestyny joskus 06. En ehkä enää ikinä tee mitään missä on paljon erivärisiä raitoja, jokusen hetken nimittäin päättelin niitä langanpätkiä huhu. Muuten kyllä tästä tuli onneks sopiva ja kiva ja kaikkee.

Voisinpa tähän samaan postaukseen paljastaa vähän joulustani ennen kun on ihan myöhästä. En ite saanu mitään niin maininnan arvoista lahjaa, mutta perheelle tein tämmösiä:


huivi on äidille, pipo veljelle ja lapaset isälle. Tollanen huivi on ihan idioottihelppo tehdä, isolla koukulla vaan ensin 92 kjs, 1 kerros pylväitä ja kolme kerrosta pylväitä niin, että teet jokaiseen pylvääseen niitä kaksi. Pipo otti mallia tästä ja lapaset on ihan itse suunnitellut.


Sitten vielä niitä luvattuja hiutalekuvia, en nyt saanu aikaseks enempää, kun jostain syystä en kotonakaan ottanut kuvia kuusesta, johon olin näitäkin ripustellut. Mutta juu:



Ne on siis kovetettu Paverpol massalla ja niissä on  kimalteitakin, mutta näissä kuvissa ne nyt näkyy vaan tummina pisteinä hehe.

Nyt kuulemisiin! (;

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

It's sad you know

Pöö, arvatkaa mitä. Puhelin jossain aiemmassa kirjotuksessa, että oisin koulun kautta joulumyyjäisissä myymässä tuotteitani mutta yhyy olinpa kipeä ja kaikkea muuta ja ne meni ohi. Pikkusen ärsyttää kun virkkasin niitä lumihiutaleita jonku 80? kpl. Ja tarkotus oli jotain tehdä noiden lumihiutalesabluunoidenkin kanssa.
  Ehkä koristelen sitten koko kämppäni näillä ja jakelen ihmisille joululahjaksi vaikka. En tosin ole kaikkia jaksanu vieläkään kovettaa ja kimaltaa, mutta kuitenkin. Minusta ne on nättejä ja pistän joskus enempi kuvia.




Ja lisäksi haluan näyttää miten kivan löydön tein kirpparilta neljällä eurolla, sen jälkeen kun olin ravannu kaikki vaatekaupat läpi ainakin kahdesti etsiessäni itelleni jotain kivaa piristystä. hih.



Ja joku nördeli vois laittaa mulle photarin koska ei se tykänny pitkään siitä että hyväksikäytin sitä väärien avainkoodien avulla.

lauantai 15. joulukuuta 2012

I'm here

Saiskohan sitä tässä kohta aikaan ruveta tekemään tätä kunnolla.. nnoo tässä kuitenki koulussa kankaanpainotunneilla tehtyjä juttuja (:

Kaikki sitten ihan omia ideoita ja itse piirrelty ja leikelty ja sitten kankaalle paineltu!


 sabluunalla töpötellen


sabluunalla edelleen


 kuin myös tämä


nämä sitten paperiseulalla





ja tämä valotuskaaviolla.


Tykkäsin paljo tehä kaikkia noita, vaikka nyt menee koulu ihan penkin alle omien henkilökohtaisten juttujen takia. Ehkäpä se tästä jossain vaiheessa, ainakin toivottavasti.

Nyt voisin penkoa muita juttuja joita on tullu tehtyä, jotta tekin ihanaiset pääsette taas pitkästä aikaa katselemaan niitä.
(:

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Thinking too much

Helei (:
  En oo nyt pahemmin saanu mitään aikaan, joulukuussa on myyjäiset joihin meen myymään ja oon yrittäny keksii mitä teen sinne. Melkein joka ilta keksin jonkun, tein ja totesin että eii. Nyt kuitenkin luulen, että lopullinen tuote on keksitty.


Nimittäin nuo lumihiutaleet muotoutuu hienoiksi jutuiksi, enempää en taida vielä paljastaa.
Lisäks oon tässä aina ehtiessäni neulonu, ajattelin tehdä villatakin hui. Lanka on nallea ja puikot nro 3 joten ei hirveän nopeaa ole, mutta ei se haittaa.



Päässä on pyöriny myös idea laukusta, tarvitsisin sellaisen pienen laukun johon mahtuu puhelin ja muu tarvittava. Oon kyllä nähny kaupoissa just nyt tosi hienoja, mutta 30-40e tuntuu vähän turhan isolta summalta sellaseen. Tällanen idea muhii päässäni


lolo en oo piirtäny kunnolla pitkään aikaa nii oon ihan ruosteessa, mutta nii siis niittirannekkeessa roikkuva pieni laukku jossa ois niittejä tai jotakin muuta kivaa. Multa löytyy varmaan kaikki tarvikkeet tuohon, pitäs vaa ryhtyä tuumasta toimeen ja kokeilla tulisko mitään. Pengoin joku päivä koulun jämäkangaslaatikkoa ja otin mukaan sieltä tämmösiä, joistakin noista vois olla hyötyä tähän, vaikka sellanen tumma ja vähän rajumpi oliskin laukun tarkotus olla.  Hihi eikö ookki herkullisia? (:



ja sitten pari extra kuvaa kun hyllyni on kiva ja peltipurkit kivoja.




tiistai 9. lokakuuta 2012

Me is the new black

Heipati vaan, saatte nyt tällasen pienen kuvapläjäyksen. Kuvista löydätte kaksi tekemääni kaulahuivia ja villapaidan. Yhteenkään niistä en ole täysin tyytyväinen, mutta näytetään nyt silti.








Valkoinen huivi on tuollainen kevyempi, palmikoita ja palluroita. Oisin tykänny sittenki vähä reippaammasta mutta menee se.

Harmaa-vaaleanpunainen taas on muhkea mutta rullautuu vähän liikaa. Enkä olisi edes halunnut tuota vaaleanpunaista siihen, mutta harmaa ei riittänyt. Tuo lanka on tuollaista välillä ohutta välillä paksua, siksi se näyttää tuolta. Tosi lämmin se on ja ihan sen takia tein, että saisin juurikin tosi lämpimän huivin, voi hyvinkin olla että teen vielä kolmannen sitten kun saan hommattua uuden talvitakin.

Villapaidassa sitten mättää monikin asia, ensinnäkin tuo harmaa lanka on yrittäny päästä yläosaksi jo hmm 3? kertaa aiemmin ja aina päätynyt purkuun, enää en jaksanut. Jotenkin tuo on huonon kokoinen ja lanka liian paksua ja äh en tiedä. En oo jaksanu kunnolla miettiä saisinko pelastettua sitä jollain jutulla vielä. Haluisin siitä kyllä kivan ja käytettävän kun nyt lopultakin oon villapaidan loppuun asti tehnyt.


Sit vielä tämmönen jee on kivaa ottaa itsestään kuvia ja muokata niitä. Nii ja hiukset on nykyää kokonaan mustat, enpä ois uskonu et tällanenki päivä koittaa, mutta yllättävän hyvin ne sopii ja pysynee varmaa pitemmänkin aikaa. (:

Kertokaa ideoita tuohon paitaan jos keksitte ja tälleee, kuulemisiiin!

lauantai 8. syyskuuta 2012

no beanie this winter

Nyt saatte nähdä yhden neuloksen jonka oon tehny tällä välillä kun en oo bloggaillu (:
Tai oikeastaan kaksi, koska tuo kaulahuivikin on tehty, mutta näytän sen sitten erikseen myöhemmin.

Eli siis panta. Näitä näky jo viime talvena ja tein sillonki pari, mutta niistä ei tullu hyviä. Nyt tästä tuli jotenkin niin ihana että teen varmasti muutaman erivärisen, enkä suostu laittamaan pipoa ennen kun on tosi tosi tosi kylmä tai sitten ihan järkyttävän huono hiuspäivä. Enkä oo ees osannu päättää minkälaisen uuden pipon tekisin.

Mutta nyt, ihastelkaa tai vihastelkaa:




Niin ja hiuksiakin on tullu uudistettua! (: Olin jo pitkään miettiny että pitäs tehä jotain vaihtelua siihen iänikuiseen peroksidipehkoon ja sepä sai sitten vastapainokseen mustan takaosan, olen tähän tyytyväinen<:  Samalla sitten Nemo (avokkini, ainakin melkein, jos en oo maininnu ennen) halus omiinki hiuksiin mustaa ja näytetään hassuilta mutta hyviltä näitten hiusten kanssa yhessä hehee
tässä vielä söpö kuva, jota oli muuten tosi hankala ottaa


maanantai 3. syyskuuta 2012

What's happening?

Kukkuu! Koulu alkoi ja se vie paljon aikaani. Pahimmillaan nousen viiden jälkeen ja olen kotona vaille kuuden. Ymmärrätte siis toivottavasti miksi en ole laitellut tänne mitään uutta hetkeen. Muuten kyllä tuo koulu on ihan mainio jutska, olen päässyt ihan juuri omalle alalleni (: eli siis aloitin tekstiilimuotoilun ja minusta tulee tekstiili-artesaani. Ja tätä ennen kävin kaksi vuotta graafista suunnittelua.  Ollaan ommeltu ja virkkailtu ja kaikkea tämmöistä, tai no harjoiteltu vasta oikeastaan.
Muutamia juttuja oon neulonu höpötystuntien lomassa, niistä sitten myöhemmin lisää. Harmittavan vähän ehdin tekemään mitään koulun ulkopuolella, mutta pikkuhiljaa valmistuu jotakin (;

Nyt tähän saatte muutaman kuvan, jotka on jo jonkun aikaa julkaisuaan odottanut. Yritän jatkossa ehtiä kuvailemaan teille tuotoksiani ja bloggailemaan innokkaammin (:




keskiviikko 8. elokuuta 2012

film me





Leikkimistä itselläni ja kameralla.


 Nyt odotan että sade lakkaisi ulkona kokonaan ja lähden hoitamaan yhden asian ja samalla kuvailemaan. Tiiän kello on kohta 7 aamulla, en oo nukkunu yhtään, oon hullu mut tekee vaan hyvää tuulettaa päätä joka tuntuu olevan tukossa huonoista ajatuksista ja muistosta just nyt.

maanantai 6. elokuuta 2012

Löytö!

Kattokaa mitä löysin kirpparilta! Eikö oo ihana, makso vaa 2 euroo, ja siellä ois vielä toinenki puolikas, kun sattuvat verhot olemaan. Ainut ongelma on tässä vain, että ei ole mitään hajua mitä teen tuosta )= En oo mikää huippuompelija tuolleen alusta asti itse tehtävissä vaatteissa joten ei ehkä mitään semmosta. Ja ainut vaate jota tommosesta haluisin ois semmone kiva pikkumekko.
Mutta oisko jotain muita ideoita? Jotain pussukkaakin vois, mutta kangasta on nii paljo että ää pitäs jotai kivaa keksiä




PS;
Löysin myös kirkkaan punaiset sukkahousut, oon jo pitkää halunnu semmosia. Ne on sitte syksyllä kivat<: (hinta oli 1e)

cybershop kilpailu

Elikkä tähän kilpailuun aattelin itekki osallistua(: Suosikki tuote siis tuolta sivulta blogimerkintään, ja sen voi voittaa! plus lahjakortteja.

Tässäpä ne minun:

ja linkit näihi:
mekko
laukku
housut

Jos sattusin voittamaa, niin en kyllä osais heti päättää minkä noista ottasin, koska yhden tuotteen saa vain. Siksi tässä on useampi, kun kaikki niin kivojaa :F  Ehhkä kuitenkin tuo laukku kun sitä oon jo toosi pitkään katellu. Ehkä.
Ja nuo vaaleenpunaset farkut, en oo jotenki enne tullu aatelleeks et tollaset ois älyttömän kivat, just tollaset vaaleet eikä sellaset räikeet, mitä nyt on paljo myynnissä.
Ja tuo mekko on vaan niiin ihana söpö värikäs just täydellinen sidkdfhsl ostakaa joku miulle?(:

En oo pitkää aikaa tilannu tilannu tuolta mitään, enkä hetkeen katellukkaan niin toivottavasti pääsen sit irti näistä ihanista jos voittoa ei tule, koska ei ole varaa kyllä ostella mitään nyt ):  Pitää varmaan poistaa tää merkintä ettei tuo mekko kummittele sit aina. No eeei mutta yy miks siellä piti olla noin hieno : D sit ärsyttävää vähän myös, kun tuo on aika lyhyt, ja oon vähä epävarma lyhyiden helmojen kanssa mutta ihan sama koska maailman hienoin. Joo eiköhän tää riittäny nyt (:

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Can't wait for winter 2.

Ootan oikeesti jo talvea. Tää kesä on ollu nii viilee ja sateinen et ois ihan sama jos se talvi alkas vaa tehä jo tuloaann, talvi on kivaa ja kaunista aikaa (: Ja neuleinto kun on ollu, niin talven varalle on tullu tehtyy juttuja.

Tämmöset kynsikkäät, malli ja kuvio taas ihan omasta päästä.




Niiss menee palmikot sivuilla ja palleroita keskellä, lanka on vähän pörheetä eikä noita erota kuvista oikee selvästi mut kuitenki. (=

perjantai 3. elokuuta 2012

Finally

Heipo hei nyt saatte nähdä aikaisemman tähtitopin kunnolla! (:


Tuollainen siitä tuli, kavensin lisäksi pikkuisen istuvammaksi. Idea tähdistä taisi takertua päähän tästä näin,

tätä myydään EMP:ssä hintaan 49,95. Tarkoitus ei siis ollut tuollaista tehdä, tähdet vain näyttivät kivoilta ja päätyivät sitten omaankin toppiin.


Tein muuten nyt esittelyn valmiiksi tähän blogiin, käykää kattoo se tuosta ylhäältä (:
Nyt tää alkaa olemaan valmis, joten alkakaa vaan kunnolla seurailla, postauksia on kyllä tulossa<;

torstai 12. heinäkuuta 2012

sleepless summer

 Väliin tämmöstä(:

Oltiin juhannusaaton aamuna minun pulusen kanssa valvotun yön jälkeen reippailemassa läheisellä entisellä junaradalla. Kesäluontokuvat on aina jotenkin samanlaisia ja vähän tysiä, mutta pitää niitä aina ottaa ja muutaman jos kehtaisi tässäkin näyttää (: